Post by Wettis #13 on Dec 22, 2011 5:56:43 GMT -5
Wroooom!
Näin se on jälleen vuosi vierähtänyt ja paljon on hauskoja muistoja kertynyt reppuun vuodelta 2011. Ihan kaikkea tässä ei nyt ruveta muistelemaan, mutta olisi kiva jos jaettaisiin pari ikimuistoisinta / hauskinta tapahtumaa lyhyesti kuluneelta vuodelta. Näitä on sitten joulunpyhinä mukava lueskella ja muistella päissään. Monelle reissussa olleelle ajokaverille tulee varmasti samoja muistoja mieleen ja voi suupielet korvissa palata ajassa taaksepäin juuri siihen tapahtumaan.
Itselleni tulee ensinnäkin Päitsi mieleeni. Päitsihän on aina sekkailu, eikä kolmea päivää varmasti kukaan pääse ilman ylimääräisiä tapahtumia. Erityisesti mieleeni on jäänyt vatsatautini lauantai iltapäivästä aina sunnuntain aamutunneille (kiitos ja anteeksi edelleen Antille mahtavasti yösijasta ja toivottavasti putkistot toimivat edelleen ). Ei tuosta sen enempää, ettei teiltä mene ruokahalut joulupöydän antimista ;D . Toki Päitsin ennakkovalmistautuminen jäi myös mieleeni, joka vaatii huoamttavasti enemmän kuin normi yhdenpäivän kansallinen kisa. Ajotuntini ei hurjista pakkasista johtuen tammi-maaliskuun aikana olleet kovinkaan suuret, mutta muuten tuli reenattua jopa liikaakin. Päitsin jälkeen nimittäin tuli niin tyhjä olo, että ajohaluja on saanut hakemalla hakea. Huoltoni on jäänyt myös hyvin mieleeni, joka toimi sikahyvin (kiitos Sampalle ja Pasille!) ja auttoi saavuttamaan luokkani 3. sijan. Nyt on sitten jotain mitä muistella vanhana kiikkustuolissa. Aavistuksen jäi kyllä harmittamaan Päitsi mittapuun mukaan 45 sekunnin tappio 2. sijaan . Päitsi projektista voisi kiittää toki monia, monia muitakin ihmisiä, mutta Repaa haluan tässä vielä kiittää huoltokalustoon liittyen sekä Hannua ravitsemuspuolen oppitunnista!
Toisena ikimuistoisena tapahtumana vuodelta 2011 on jäänyt mieleeni Saarenmaan reissu. Vaikka osanottajia ei ollutkaan tänävuonna montaa (Saarenmaan isäntä Antti, Temmi-Jaska, Hermunen, Salomaan Jani (vieraileva tähti Riihimäeltä), Jarkko, minä sekä valokuvaajamme Jouni), niin reissu oli edellisvuoden tapaan aivan sikahauska! Ilmat suosi koko reissun ja tapahtumaa voisikin kuvailla enemmänkin lomana rakkaan harrastuksen parissa. Tänne on päästä jos suinkin mahdollista, niin ensikeväänä jälleen uudestaan!
Tässähän näitä tulikin lyhyesti muisteltua. Ja kuten sanoin, niin paljon olisi tapahtumia, mutta niistä toki löytyy muistoja Ajotapahtumat vuodelle 2011 -kansiosta.
Tämän pidemmittä puheitta vielä kerran Hyvää Joulua ja entisestäänkin Hauskempaa Vuotta 2012 koko Team Virkille!!!
Hou, Hou, Hou!!!
Wettis