Mites Karhulassa?

[Artsi]

Täällä malttamattomana odotetaan kommentteja.

[Artsi]

Sirkku olikin kommentoinut Offroadin sivuilla kisasta

[Oysterman #76]

kotkassa oli huisin jännää hiaman lyhkänen setti mut muuten aikas jeesbox

[Oysterman #76]

joitakin kuvia kansiossa ja hyvinkään kuvia kans

[Wettis #13]

SE ENSIMMÄINEN KERTA

Racing Bike Enduro Hyvinkäällä oli ensimmäinen kilpailuni, joka starttasi aurinkoisessa säässä ja sellaisena se jatkuikin C ja D luokan maaliin tuloon asti, kunnes A ja B luokka lähtivät matkaan. He saivatkin sitten vettä enemmän kuin lääkäri olisi määrännyt (Artsi varmaan voi kommentoida fiiliksiä enemmän jos nyt edes vesisadetta huomasi, kun "tappeli" Salmisen ja Tarkkalan kanssa piikkipaikasta )

Kilpailussa C luokka ajoi kolme kierrosta (n. 14km/kierros) yhteen menoon, joka siis vastasi maratonin matkaa. Maraton siitä itselleni tulikin, sillä kaksi ensimmäistä kierrosta sujui ihan hyvin, mutta viimeinen kierros oli taistelua maaliin asti. Kaaduin kierroksen alussa kivikon yhteydessä olevassa tukin ylityksessä, jonka yhteydessä lähtivät lisäksi ketjut. Pyörästäni ei ollut koskaan aiemmin lähteneet ketjut, joten tilanne itsessään oli uusi ja haasteellinen. Onneksi yleisön joukossa oli hieman sympatiaa tunteva katsoja, joka neuvoi hyppimään eturattaan luo syherölle kertyneen ketjun päällä. Tämä auttoi ja sain reilu viiden minuutin ponnistelun jälkeen ketjut uudelleen paikoilleen ja matka jatkui. Loppuosuudella upposin vielä suohon, joka imaisi viimeisetkin energiat äijästä. Sitten vain toivottottiin maalin tulevan mahdollisimman pian, jotta äijä ei sippaisi lopullisesti. Tuloksena kisasta oli komeasti luokan 20. jossa maaliin pääsi 22 osallistujaa ja eroa kärkeen oli n. 57sek/km!!!

Yksi elämäni kovimmista kokemuksista, mutta taatusti jokaisen hikipisaran arvoinen.


... JA VIIMEINEN

Kotkan kisat olikin sitten heti kuuden päivän jälkeen Hyvinkäästä, joten toipumiselle ei jäänyt paljon aikaa. Kerran siinä välissä kerkisi käydä kokeilemassa pyörän/äijän toimivuutta ja kaikki näytti olevan kunnossa.

Herätys aamulla oli kello neljä, jonka jälkeen kevyt aamiainen ja nokka kohti Kotkaa. Kotkaan päästyäni menin nopeasti katsastukseen, sillä pyöräni äänet olivat melko kovat ja mahdolliseen äänenvaimentimen vaihtoon halusin maksimaalisen paljon aikaa. Katsastuksessa ei kuitenkaa mitattu ääniä, joten ei muuta kuin odottelemaan rauhassa starttia.

Kisa meni (omasta mielestä) erityisesti ensimmäisen kierroksen osalta hyvin, jossa ajettiin kaksi maastokoetta. Toisella kierrokselle sattui sitten heti kaksi kaatumista MK1:llä ja MK2:lle meni polun vieressä sijaitseva vanha purjekoneiden vetovaijeri rattaiden ja takajarrusatulan väliin sykkyrälle. Siinä sitten irroiteltiin vaijeria (vajaa 10min) ja käyrä oli suhteellisen korkealla, vaikka ei mitalista taisteltukaan. Tämän jälkeen ajeltiin "terveisiä" ja nautittiin hienosta reitistä maaliin asti. Loppusijoitus oli viimeinen (12/12), mutta hyvät fiilikset jäi silti muuten hienosta kilpailusta ja ero kärkeenkin supistui n. 37sek/km. Päälimmäisenä jäi myös mieleen "sikamainen" n. 0,5km pitkä kivikko, jollaista en ole koskaan edes valokuvissa nähnyt .

Mutta niin se on AINA kilpailuissa, että joku voittaa ja jonkun on oltava viimeinen (vai mitä?)

On tää vaan hienoo hommaa, vaikka taas eilisten "Kammo" reenien jälkeen vähän vasen jalka ontuu, olkapäähän särkee ja peukku ei mee koukkuun ... joku on kyllä sanonu, että nää tällaset kuuluu lajin luonteeseen


-Wettis-

[Sirkku #31]

No joo, itsellä meni Hyvinkää ihan totaalisen pyllylleen eka kiekalla, kun se merkkaus oli paikoin vähän epäpätevää. Tai kai se oli jollekin etulokariin tuijottavalle rossikuskille tehty. Mä kummiskin muutaman harmittomamman harhaanajahduksen jälkeen erehdyin yhdessä viistoon rinnettä nousussa kattoon liika kauas eteen ja se ura jatkui vaan suoraan. No sit olikin nauha nokan edessä ja vierestä jatkukin haara oikeelle. Katojan mukaan mulla meni siinä 6min. En siis saanu mopoo taaksepäin vallin yli enää oikealle polulle, eteenpäin oli nauha mitä en tohtinu katkasta ja työntäen ei päässyurasta ylämäkeen vasemmalle. Sit sain apua.

Toka kiekalla kihisin kiukkua, onnistuin läpsäseen ennen yhtä tukkia vaihtene vapaalle ja pelkällä ponnistuksella ei edes nokka noussu, suossa mut neuvottiin ihan kummalle reitille (juutuubissa näkyy) Reiskan toimesta ja lopuks vielä jäin juurakkoon kiinni niin ettei mopo hievahtanutkaan.

Se oli oikeestaan viimenen niitti ja sit alko ajo jotenkin normalisoitua. Paitsi että siinä huimassa alamäessä tuli tippa linssiin kun kämmeneen sattu yks kaks niin vietävästi. Vika kiekalla ajo kulki kyllä ihan eri malliin kuin edellisillä, mutta sormet alko kramppailla kun jouduin pitämään hyppysillä kiinni tupesta. Kämmenellä ei kertakaikkiaan pystynyt. Enkä siten päässyt kytkimellekään ja se yksi vino akllio meni sitten päällä työntämiseks, arg! Tää vielä lisäks siihen, että muutaman peukun "venähdyksen" seurauksena mulle on tullu tapa ajaa peukku tupen suuntaan sojottaen aina kun ei tarvii kytkintä nyppiä.

Karhula olikin sitten ihan oma stoorinsa. Akat ajo kuntoluokan kisan, mikä vasta minipyrähdys olikin, sentään C:n kisakin aikas tynkä. No siinä ainoossa sprintissäkin minkä mä oon ajanu, tuli enempi ajoaikaa, ihan noin vertailun vuoks...
Siinä Wettiksen mainitsemassa kivikossa mulla alko "kone" tosiaan ryppyillä pahemman kerran. Alakiekoilla kakkosella jos kaasusta päästi hetkekskään, se sammu. Eikä meinannu lähtee käyntiin. Ja mä oikein pidätin hengitystäni startatessani, jo muutenkin kauheessa puuskutuksessa. Sit kun se hörähti, rentouduin, sammu uusiks. Iltapäivällä katsellessa tajusin, että
- yritin vetää sitä kivikkoo aivan liian kovaa, kovempaa kuin osa A-kuskeista
- se näytti kivikolta, mopo käyttäytyi kuin mutaspoorissa ja totuus oli, että siinä oli niin ilkeesti juuria ja niin paljon, ettei ollut toivookaan vetää sitä vauhtia tapeilta, niitä ajolinjoja mitä siinä vauhdissa pystyn valitseen. - - Toisaalta ei ollu toivookaan, että mun kunnolla voisi pystyä ajamaan sitä istuen yli 100m, kaiken sen lipsahtelun, ilmaan tukea potkimisen ja kurottelun kuormittaessa
Ei toi kivikko siitä mitenkään pahaa tehnyt, vaan ne mudansekaiset juuret joka välissä. Kun olis maltilla ajanu tapeilta ja valikoinu juurettomat tai kohtisuoraan yli ajolinjat, vaikka sitten ykkösellä kun kakkosella ei kerran pörinä pysynyt, olis se menny ihan helposti.

Itse olin akkojen tokavika ja hävisin myös Björkalle. Yritin välillä ajaa sitä hiekkapattia oikein, mutta ei tossa teho riitä (eikä isoimpiin kuskillakaan uskallus). Kerran iski keula pohjaan oikein töks (eka kertaa tolla keulalla ikinä), lähti kädet tangosta ja pelästyin kunnolla. Ihme kyllä, mutta sain kiinni vielä, en edes kaatunut. Jollain OOPS'lla oon nähny samanlaisen tilanteen ja luulin ensin et tulee ruumiita...sitten etten ikinä sais itse kiinni. Et jäi siitä reissusta joku hienokin muisto ;-)